Picture: Arosa Tourismus / Nina Mattli

NUTS Ylläs Pallas polkujuoksu: 30 km juoksijaesittelyssä Florian Howald (CH)

Seuraavaksi esittelemme suunnistustaustaisen Florian Howaldin. Florian kuuluu Sveitsin suunnistusmaajoukkueeseen ja on vuoden 2016 Euroopan mestari viestissä; sijoittui kolmanneksi Euroopan mestaruuskilpailujen sprintissä sekä viidenneksi keskimatkalla ollen Maailmancupin kokonaistuloksissa yhdeksäs. Ensi kesänä Florian osallistuu NUTS Ylläs Pallas 30 km polkujuoksuun.
Picture: Arosa Tourismus / Nina Mattli
Kuva Arosa Tourismus / Nina Mattli

Moi Florian! Kerrohan meille itsestäsi. Miksi ja milloin aloitit suunnistamisen?

Aloitin suunnistamisen perheen mukana. Vanhempani joilla myös on suunnistajataustaa, ottivat minut mukaan lapsena suunnistuskisoihin ja pidin siitä. Juoksin ensimmäisen kisan joskus 7-8 vuotiaana.

Miksi suunnistaminen?

Olen toki pelannut lyhyen tovin myös jalkapalloa sekä harrastanut voimistelua jonkin aikaa, mutta suunnistaminen oli aina suosikkiharrastukseni koska sain olla luonnossa sekä pidin kovasti kartanluvusta. Yhä edelleenkin pidän suunnistamista hyvin mielenkiintoisena urheilulajina, koska jokainen harjoitus sekä kilpailu on erilainen koettelemus johtuen vaihtelevista maastoista erilaisine vaatimuksineen.

Mitä ajattelet polkujuoksukisoista? Oletko aiemmin kisannut?

Mielestäni polkujuoksukisat ovat kaikkein mielenkiintoisimpia kisoja juoksukilpailuista. Kuten yllä jo mainitsin, myös polkujuoksussa maaston vaihtelevuuden myötä monenlaiset taidot ovat tarpeen. Maisemat toki myös polkujuoksukisoissa ovat yleensä ihan mielettömiä.
Polkujuoksu on tottakai tärkeä osa omassa suunnistusvalmentautumisessani. Teen valtaosan juoksuistani ainakin osittain poluilla. Milloin aika antaa myöten, osallistun polkujuoksukisoihin kuten Jura Top Touriin. Nämä kohtuu lyhyet mäkijuoksukisat vuorilla juostaan pääasiassa poluilla.
En ole juossut yhtään pitkän matkan kisaa tähän mennessä.

Kerropa aiotko vetäistä NUTS Ylläs Pallas kisan ihan täpöllä? 

NUTS Ylläs Pallas tulee olemaan osa kesälomaani; kisakauteni päätavoite (suunnistuksen MM-kisat Virossa) loppuu juuri viikkoa aiemmin. Vaikka en ole koskaan kisannut näin pitkää matkaa aiemmin, luulen että olen varsin hyvässä kunnossa heti kisahuippuni jälkeen joten toivon todellakin voivani kisata ihan tosissani NUTS Pallaksella.

Kuinka harjoittelet?

Harjoitteluni on suunnistajille tyypillistä monipuolista harjoittelua. Sen perustana on kestävyysharjoittelu jossa teen pääosin juoksuharjoituksia erilaisilla pohjilla tai sillon tällöin vaihtoehtoisesti pyöräilyä, syvässä vedessä juoksua tai maastohiihtoa.
Sitten perään vielä voimaharjoittelua keskivartalolle ja jaloille sekä koitan panostaa toki myös juoksutekniikkaani.
Tärkeä osa harjoituksia on toisinaan ottaa myös nopeita juoksuja, fartlek-vetoja ja intervallia. Kaiken päälle vielä suunnistusharjoituksia erilaisissa maastoissa treenaten suunnistustekniikkaa.

Mitkä ovat pisimmät juoksusi?

Itse asiassa minun pisimmät juoksut ovat molemmat tehty Suomen Lapissa!
Juoksin Suomalaisten ystävieni kanssa pari kolmen tunnin juoksua Saariselällä sekä Äkäslompolossa. Samana vuonna osallistuin Tunturisuunnistukseen Pallaksella jossa juoksuaikani oli 5h15min jakautuen kahdelle kisapäivälle. Näiden johdosta luulen, että olen todella hyvin valmistautunut NUTS Pallakselle 😉

Yhtään vinkkiä heittää aloittelijoille? 

Aloittelijoiden kannattaa asettaa itselleen joku määränpää (esimerkiksi vaikkapa polkujuoksukisa) ja olla sitä myötä motivoitunut tavoittelemaan tätä maaliaan pienin askelin. Ihan vaikka aloittaen juoksemalla kerran tai kaksi lyhyempää juoksua viikossa voi helposti alussa saada aikaan paljon edistystä. Tuon perästä voi sitten harjoitusten kestoa ja määrää asteittain lisäillä. Juokseminen ystävien kanssa ja ryhmässä tai erityisissä paikoissa voi olla myös hyvin motivoivaa. Tärkeintä on nauttia matkasta kohti määränpäätä ja lopulta olla hymyssäsuin sekä lähtö- kuin myös maaliviivalla.

Kuinka löysit NUTS Ylläs Pallas -tapahtuman?

Suunnitellessa lomiamme Ylläksen seudulla tulevana kesänä 2017, vanhempani sekä muutamat heidän Sveitsiläiset ystävänsä vinkkasivat meille tapahtumasta. He olivat osallistuneet aiemmin ja kun pitivät tapahtumasta myös me kiinnostuimme kilpailusta.

Mitkä ovat odotuksesi Lapista?

Olen ollut Lapissa jo muutamaan otteeseen talvella sekä kerran myös kesällä joten tiedän mitä odottaa; kauniita päättymättömiä maisemia sekä toivottavasti myös edes joitain lämmittäviä auringonsäteitä. Odotan toki myös mukavaa ilmapiiriä ja unohtumatonta kokemusta NUTS Ylläs Pallas polkujuoksukisasta.
Kiitos Florian; ei muuta kuin mielettömästi tervetuloa tapahtumaan!  NUTS Tiimi odottaa myös unohtumatonta tapahtumaa sekä tälle vuotta myös edes muutamaa lämmittävää auringonsädettä kisapäiville 🙂