Ilmassa aurinkoa, onnistumisia, taistoja ja uudistuksia!

NUTS Ylläs Pallas presented by Garmin & La Sportiva on taas täällä. Tapahtuma on koonnut yli tuhatkuntaisen polkujuoksukansan Tunturi-Lappiin, ja kaikilla kolmella matkalla on tiedossa varmasti tunteet herkistäviä elämyksiä.

Sääennusteet ovat luvanneet poikkeuksellista hellettä, mikä lienee suurin puheenaihe kisan alla. Maisemat näyttäytyvät varmasti edukseen, jos aurinko pitää pintansa, mutta tankkaukselle helle asettaa tietenkin lisähaasteensa.

Kilpailijoita on kovasti muistutettu, että sää on syytä huomioida nesteytyksen ja elektrolyyttien määrässä. Myös aurinkosuoja tulee tarpeeseen. Onnistuneella tankkauksella tulee varmasti olemaan merkitystä myös eri kisamatkojen kärkikamppailussa.

© Aapo Laiho

Kiinnostavia kamppailuita

Lähtölistoilla on paljon tuttuja menestyjiä kauden aiemmista polkukilpailuista.

Perjantain 30 kilometrillä ehkä jännin kamppailu käydään kotimaan kisoja kaudella hallinneen Jere Pajusen ja maailmalla isojakin Skyrunning-kisoja voittaneen espanjalaisen Eugeni Gilin välillä. Kaksikko on kohdannut aiemmin ainakin Limone Skyrace -tapahtumassa 2017, jolloin Pajunen voitti Gilin noin 15 minuutilla.

Henri Ansio saattaa taas parannella reittiennätystä 55 kilometrin matkalla, sillä mies on ollut iskussa sijoittuen Marathon du Mont-Blancilla vastikään seitsemänneksi.

Myös pisimmällä ultralla, 134 km, päästään jännittämään esimerkiksi NUTS Karhunkierroksella upean debyytin yli 100 kilometrin matkoille tehneen Mira Hämäläinen-Ihon suoritusta.

Uutuutena tänä vuonna käydään myös 12–16-vuotiaiden nuorten Junnujuoksu.

Lisää juoksijoiden tunnelmista voit lukea Trailrunning.fi-sivustolta.

Uusia tuulia NUTS Ylläs-Pallas –tapahtumaan?

Tämän vuotisen NUTS Ylläs Pallas -tapahtuman alla on hyvä avata keskustelu uudistuksista, joita kisaorganisaatio on pähkäillyt tuleville vuosille. Mahdollista siis on, että nyt kisataan viimeistä kertaa juoksemalla etelästä pohjoiseen.

Yhtenäisemmän kisakylän ja sitä myötä tiiviimmän tunnelman luomiseksi painopistettä halutaan siirtää enemmän Ylläksen alueelle. Päämatkojen suunnan vaihtaminen sekä yksinkertaistaisi logistiikkaa että toisi paremmin yhteen eri matkojen kisailijat, jotka nyt starttaavat ja tulevat maaleihin hajautetusti Ylläksen, Pallaksen ja Hetan kesken.

Muutoksen myötä kisatoimisto ja oheispalvelut toimisivat siis keskitetysti Ylläksellä, josta kulkisi busseja startteihin.

Ennakkokaavailuissa perjantaille on suunniteltu Hetasta starttaavia 55 kilometrin ja yli 100 kilometrin kilpailuita. Lauantaille saataisiin uusi ultramatka Pallakselta Ylläkselle. Tuttu 30 kilometrin kisa Ylläksellä säilyisi ohjelmassa, mutta sekin käytäisiin lauantaina.

Ensi vuonna NUTS Ylläs Pallas juostaan 12.–13. heinäkuuta. Tapahtumaan liittyvät reittiuudistukset ja aikataulut vahvistetaan ennen kuin ilmoittautuminen ensi vuoden tapahtumaan alkaa marraskuussa.

Uudistussuunnitelmia koskeva keskustelu on täten avattu…

Tsemppiä, hymyä ja riittävästi nestettä NUTS Ylläs Pallas 2018 -osallistujille!

Kotikatsomo pääsee mukaan kisapöhinään Instagramin ja Facebookin välityksellä. 😉