WATERGATE – Sääntörikkomukset ja aikasakot

19.7.2018

Perjantaina 13.7. NUTS Ylläs Pallas -polkujuoksutapahtuman 30 kilometrin matkalla tapahtui Pirunkurun nousussa sääntörikkomus, joka koski juoksijoista Jere Pajunen (M 1.) ja Susanna Tervo (N 2.).

Organisaation palveluksessa toiminut valokuvaaja ideoi sometempauksen ja kantoi tunturiin ämpärillisen vettä, jota sitten heitti Pajusen ja Tervon päälle. Kovasta helteestä johtuen viilennyksestä oli arviomme mukaan juoksijoille merkittävää etua.

Tapahtuma on luonteeltaan osittain itsehuollettava, joten ulkopuolisen huollon ja avun käyttö virallisten huoltopisteiden ulkopuolella on kielletty ja johtaa hylkäämiseen tai aikasakkoon. Molemmat juoksijat myönsivät tienneensä suunnitelmasta etukäteen, eivätkä tältä osin tunteneet tapahtuman sääntöjä. 

Koska aikaisemmin ei ko. tilanteeseen olla jouduttu, eikä aikasakon suuruutta eri sääntörikkomuksista oltu määritelty säännöissä, vertasimme mahdollista aikasakkoa UTMB:n sanktiotaulukkoon, jossa OCC:n väärissä paikoissa tapahtuneista huolloista langetetaan 30 minuutin aikasakko.

Koska kisan matka oli noin puolet OCC:n matkasta, on linjauksemme myös aikasakon osalta puolet OCC:n sakosta. Aikasakkojen käytöstä käytiin laaja keskustelu BTTF- ja UTTF-kisajärjestäjien kesken.

Molemmille juoksijoille langetettiin näin ollen 15min aikasakko.

Sääntöjen selkeyttämiseksi ja vastaavien tilanteiden välttämiseksi jatkossa laadimme yhteiset polkujuoksutapahtumien säännöt Buff Trail Tour Finland (BTTF) ja Ultra Trail Tour Finland (UTTF) -järjestäjien toimesta.

Säännöt julkaistaan Trailrunning.fi-sivustolla, ja ne ovat käytössä ennen 11.8. juostavaa Pyhä Tunturimaratonia. Lajin kehittyessä, myös pelisääntöjä pitää kehittää juoksijoiden ja kisajärjestäjien yhteistyönä.

Eero Lumme
NUTS Ylläs Pallas -tapahtuman johtaja