NUTSille komea hattutemppu – ennätysmäärä juoksijoita hikoili Ylläs Pallaksella

Jalkapallossa urotekona pidetään saman pelaajan kolmea peräkkäistä maalia eli hattutemppua. Sittemmin käsitettä on sovellettu muihinkin urheilulajeihin.

Northern Ultra Trail Service Oy eli tuttavallisemmin NUTS pääsi tuulettamaan omanlaistaan hattutemppua, kun Ylläs Pallaksen polkujuoksutapahtumassa tehtiin uusi osallistujaennätys: 2591 startannutta. Jo aiemmin NUTS oli tehnyt ennätykset Karhunkierroksella ja Syötteellä – Pasila, Porilaisten marssi!

NUTS Ylläs Pallas kasvoi viime vuodesta peräti 460 juoksijalla eli yli 20 prosenttia. Tämä siitäkin huolimatta – tai juuri sen takia – että tapahtumaviikolla koko maa Lappia myöten kylpi melkoisessa helleaallossa ja pani osaltaan juoksijat tiukoille.

Erkkilän vauhti kiihtyy

Anna-Stiina Erkkilän vauhti kiihtyy MM-kisojen lähestyessä. Kuva: Samuli Tiainen

Korkeimmillaan yli 30 asteessa käynyt lämpötila oli merkittävä tekijä sille, ettei tapahtumassa tehty yhtään reittiennätystä. Kovia suorituksia nähtiin silti roppakaupalla.

Trail Tour Finlandin (TTF) osakilpailumatkalla 37 kilometrillä Anna-Stiina Erkkilä oli täysin omaa luokkaansa ja pyyhälsi keskipäivän kuumuudesta huolimatta matkan alle kolmeen tuntiin (2.56.32). Teija Lehtimäki hävisi 22 minuuttia, ja kolmanneksi sijoittunut Heidi Horttanainen 41,5 minuuttia.

– Ihan ei sellaista lennokkuutta ollut askeleessa mitä parhaimmillaan olen päässyt kokemaan, mutta ehjä juoksu ilman suurempia ongelmia, johon sopii olla tyytyväinen. Ensimmäistä kertaa juoksin osan matkaa jääpalahuivin kanssa, ja se viilensi mukavasti paahteisessa Ylläksen nousussa, Erkkilä kertoi somessa.

Erkkilä oli talvella pitkään loukkaantuneena, mutta tekee nyt väkevää paluuta. Kotimaasta hänelle ei tunnu löytyvän vastusta, ja onkin mielenkiintoista nähdä, millaiseen iskuun hän ehtii syyskuun lopulla käytäviin MM-kisoihin mennessä.

Variksesta pian polkuneuvos?

Kari Varis siirtyi TTF:n kokonaiskilpailun johtoon. Kuva: Rami Valonen

Miesten vastaavalla matkalla voittoon juoksi Kari Varis ajalla 2.37.41. Somessa nimimerkillä hiihtoneuvos tunnettava Varis joutuu tätä vauhtia harkitsemaan nimenmuutosta polkuneuvokseksi, sillä hän siirtyi TTF:n kokonaiskilpailun johtoon, kun kautta on jäljellä vielä neljä osakilpailua.

– Tänään päätin lähteä kisavauhtia juoksemaan kuumuudesta huolimatta, sillä olen pystynyt hyvin harjoittelemaan. Ero muihin tuli jo ekalla kilometrillä.

Airilan Hannu lupasi mulle paikan Vaarojen maratonille tiskin alta, koska en muistanut sinne ajoissa ilmoittautua. Jukolan viesti meni sen verran huonosti, että piti alkaa käydä lenkillä, Varis naurahti ja tarkoitti tällä sitä, että häntä kiinnostaa TTF:n kokonaiskisan voitto.

Suunnistuksen erikoispitkän matkan Suomen mestari viime syksyltä Severi Kymäläinen oli kilpailun kakkonen ajalla 2.41.16. Kymäläinen kunnioitti tyylikkäästi maalisuoralla viime vuonna edesmenneen Tampereen Pyrinnön joukkuekaverinsa muistoa.

– “Karppa” (Varis) laittoi pari viikkoa sitten viestiä, ettei mulla ole mitään jakoa häntä vastaan ja niinhän siinä kävi, Kymäläinen naurahti pilke silmäkulmassa maalissa.

Tommi Lintala kamppaili etenkin loppumatkasta rajusti hellettä vastaan, mutta jaksoi kuitenkin kolmantena maaliin ajalla 2.45.48.

–  Pirunkurun nousussa turhan kova repiminen aiheutti Kesängin laskun alkuun lihaksiston totaalisen sammumisen, ja tämän seurauksena kivikkoon mätkähdyksen. Jouduin makaamaan maassa melko pitkään, jossa Severi pääsi kuittaamaan kakkospaikalle. Joskus kaatuminen kisassa aiheuttaa nimittäin koko vartalon kramppaamisen, ja tällä kertaa siis kävi näin. Päästyäni takaisin seisomaan, lähdin kävelemään pikkuhiljaa. Varovaisen hölkän kautta taas liikkeelle, ja yllättävän hyvää juoksua vielä maaliin asti, Lintala kertasi dramaattisia viimeisiä kilometrejään somessa.

Helle vei Simpasen ja Bengsin mehut

Helle oli Juuso Simpasen kovin vastustaja 160 kilometrillä. Kuva: Poppis Suomela

Tuttuun tapaan Ylläs Pallaksen 160 kilometriä oli samalla Ultra Trail Tour Finlandin (UTTF) toinen osakilpailu. Kaikki kolme osakilpailua hyväksytysti suorittaneet saavat itselleen himoitun liivin. Viimeinen osakilpailu on Vaarojen maratonin 130 kilometriä.

Sekä Eevi Bengs että Juuso Simpanen hyökkäsivät rohkeasti reittiennätysten kimppuun. Kumpikin oli siinä kiinni vielä Pallaksen huollossa (n. 66 km), mutta lopulta kuumat olosuhteet vetivät pidemmän korren.

– Ei ollut helppo päivä. Etenkin Ketomella – Pallas -väli oli todella raskas. Minulla oli sille välillä aivan liian vähän nestettä ja olin aika heikossa hapessa ennen Pallasta. Sitten kun ilma yön tullen viileni, niin olokin taas parani. Helle vei mehut aika pahasti, voittoon ajalla 17.30.23 juossut Simpanen myönsi.

Slovakialaisen Marian Priadkan nimissä oleva ennätys jäi vielä yli tunnin päähän.

Kisa oli Simpaselle ennen kaikkea tärkeä harjoitus ennen syyskuun lopun Spartathlonia (246 km), jossa lämpötilat voivat pahimmillaan olla vieläkin kovempia.

– Sain täältä tosi hyvää oppia. Varsinkin sellainen tosi hyvä muistutus, että sitä nestettä kuluu ihan jäätäviä määriä näin kovalla helteellä. Spartathlonissa tulee olemaan aika lailla samanlaista keliä, joten tämä oli hyvä kenraaliharjoitus.

Myöhemmin Simpanen julkaisi somessa postauksen, jossa kertoi juoneensa kisan aikana noin 1,1 litraa nestettä per tunti. Huolloissa hän käytti aikaa yhteensä lähes 14 minuuttia, kun yleensä hän suoriutuu varikkokäynneistään yli puolet nopeammin.

Eevi Bengs kamppaili matkalla lukuisten vaikeuksien kanssa, mutta sisukkuus palkittiin toisella sijalla. Kuva: Rami Valonen

Eevi Bengs puolestaan lähti rikkomaan Irene Päärnin nimissä olevaa ennätystä 21.49.20, mutta jäi siitä lopulta yli kahden tunnin päähän. Kaiken lisäksi Bengs joutui taipumaan toiseksi unkarilaisen Kata Kerteszin noustua viimeisellä 15 kilometrillä ykköseksi.

– Aina kun oli vähänkään syvempi lätäkkö, niin mä menin sinne uimaan ja dippasin päätä sinne, mutta ei se siltikään onnistunut kauhean hyvin. Olisi pitänyt lähteä ihan eri taktiikalla, koska en ole tehnyt mitään kuumaharjoittelua, niin oli aika tyhmä idea ylipäänsä lähteä kisaamaan. Ilman timanttista huoltojoukkoa matka olisi jäänyt kesken, Bengs huokasi maalissa.

Heinaro ja Pirkonen tuplamestareiksi

Einari Heinaro oli nopein ja kestävin 66 kilometrillä. Kuva: Poppis Suomela

66 kilometrillä Hetasta Pallakselle nähtiin Einari Heinaron ja Anton Aron välinen kaksinkamppailu.

Heinarolle kyseessä oli uran tähän asti pisin polkukisa, kun taas Aro halusi epäonnisen alkukauden jälkeen kiihkeästi jonkin muun merkinnän nimensä perään kuin DNF tai DNS.

Viime vuonna 37 kilometriä tapahtumassa voittanut Heinaro osoitti hallitsevansa Pallaksen polut myös pidemmällä matkalla ja pysäytti kellot aikaan 5.53.44. Aro hävisi vajaat 10 minuuttia.

– Ensimmäiseen mäkeen asti oltiin Antonin kanssa yhdessä ja siinä mulla tuntui olevan pikkuisen parempi matkavauhti ja siinä se ero sitten tuli. Mutta kyllä jännitti, kestääkö se loppuun asti! Heinaro sanoi.

– Maratoniin asti meni aika vahvasti, mutta viimeinen 25 kilometriä oli tiukkaa. En tiedä onko minussa jotain etelän verta, kun se kuumuus on aina tuntunut aika mukavalta. Toki tuossa viimeiselle 8 kilometrille loppui nesteet.

Tiukkaa oli nesteiden kanssa myös Arolla, joka laskeskeli juoneensa kisan aikana noin 12 litraa. 

– Hikoilen paljon. Hikoileva sika. Jännä nähdä datasta, paljonko mä oon istunut erilaisissa lätäköissä tuon matkan varrella. Paljonko on ollut stoppia ja paljonko juoksua, Aro naurahti.

Kaisa Pirkosen nilkka kesti 66 km:n rasituksen mestaruuden arvoisesti. Kuva: Poppis Suomela

Naisten vastaavalla matkalla ennakkosuosikki Kaisa Pirkonen (7.24.44) piti pintansa ja kukisti toiseksi sijoittuneen Ella Keski-Panulan yli puolella tunnilla. Vuosi sitten Pirkonen tuuletti tapahtumassa 100 kilometrin mestaruutta.

– Näistä kahdesta voitosta tämä oli ehdottomasti rankempi. Helle teki kyllä tehtävänsä.

MM-kisoihin valittu Pirkonen loukkasi nilkkansa pahasti viime vuoden lopulla ja tämä oli hänen ensimmäinen polkujuoksukisansa onnettomuuden jälkeen. 

– Nilkka kesti yllättävän hyvin. Kävin kesäkuussa täällä reitillä kokeilemassa, pystynkö sitä juoksemaan ja silloin oli kyllä vielä aika vaikeaa. Olen positiivisesti yllättynyt, miten hyvin se nyt kesti, Pirkonen iloitsi.

Slovakeille kolme podium-sijoitusta

Maija Oravamäen menoa yöttömässä yössä. Kuva: Rami Valonen

100 kilometrillä voittoihin juoksivat Maija Oravamäki (12.33.31) ja Otto Saikkonen (10.48.20). 15 kilometrin pikapyrähdyksen nopeimmat olivat puolestaan Heidi Maaranen (1.18.59) ja Norjan Ask Rudi Berentsen (1.09.42).

323 kilometrin pituisen seikkailun läpäisi haastavissa olosuhteissa yhteensä 40 osallistujaa. Max Moberg otti jo kolmannen peräkkäisen voittonsa ajalla 47.38.11. Naisten kestävin oli Kirsi Vehviläinen ajalla 61.57.25, mikä oli samalla koko kilpailun toiseksi paras aika.

Erikoismaininnan ansaitsevat slovakialaiset juoksijat, jotka lähtivät paluumatkalle peräti kolmen palkintosijoituksen kera. On ilahduttavaa, että tapahtuma houkuttelee sekä ulkomaalaisia elämysjuoksijoita että huippu-urheilijoita.

NUTSin polkujuoksubileet jatkuvat 9. elokuuta Pyhällä.

Teksti:

Marko Krapu

————————————————————————————————