NUTS Ylläs Pallas 2019 – heinäkuun uudistunut klassikko

Heinäkuussa polkujuoksukansa kokoontuu jo perinteeksi muodostuneeseen tapaan NUTS Ylläs Pallas presented by Garmin & La Sportiva -tapahtumaan Tunturi-Lappiin. Yötön yö ja henkeäsalpaavat tunturimaisemat keräävät niin kotimaisia kuin kansainvälisiä juoksijoita huipulta harrastajiin nautiskelemaan tästä lajeista jaloimmasta Pallas-Yllästunturin kansallispuiston poluille.

Jotta homma ei menisi liian tutuksi kenellekään, kesälle 2019 on tiedossa jännittäviä muutoksia aiempien vuosien tapahtumaohjelmaan verrattuna. Kilpailumatkat muuttuvat pohjois–etelä-suuntaisiksi, mukana on uusia matkoja ja Buff Trail Tour Finlandin osakilpailumatkaksi vaihtuu lyhyempi 37 kilometrin kilpailu. Tapahtumakeskus on Äkäslompolon kylän puolella Yllästunturia.

160 km

Kovia kestävyyshaasteista kaipaavat pääsevät nyt tahkoamaan NUTS Ylläs Pallaksella Suomen ainoaa yhdensuuntaista 100-mailista polkukilpailua, kun Hetasta Yllästunturille kuljetaan 160 kilometrin reittiä. Koko kansallispuisto lukuisine tuntureineen ja keroineen yhdistettynä Lapin kesäiseen lumoon saatavilla nyt yhdessä paketissa. Tällaista unelmaa olisi polkujuoksijan muutoin vaikea toteuttaa, mutta tapahtumapuitteet huoltopisteineen tekevät siitä mahdollista! Lähtö Hetasta perjantaina kello 12.

105 km

Ne, joille Hetta–Pallas-väli on käynyt jo tutuksi juosten tai vaeltaen, voivat irrotella uudella ultramatkalla Pallakselta Ylläkselle. Päästä sisäinen ultrajuoksijasi irti puiston upeimmille poluille ja maagisille metsätaipaleille tiiviisti sijoiteltujen huoltopisteiden ja loppumatkan kannustusjoukkojen siivittämänä. Ota luonnosta ja valoisasta yöstä voimaa ja aseta tavoitteesi uudelle tasolle! Lähtö on Pallakselta keskiyöllä, lauantaita vasten.

55 km

Klassikko on aina klassikko. Hetta-Pallas on yksi Suomen vanhimmista vaellusreiteistä – eikä suotta. Maisemat ovat vertaansa vailla. Oletko kokenut ne kesäyön valossa? Hetasta Pallakselle juostaan nyt yötä vasten, jotta keskiyön auringosta pääsee nauttimaan myös lyhyemmällä matkalla. Startti on perjantaina kello 18 Hetasta ja Pallaksella on tarjolla ruokailu. Pallakselta on säännöllinen bussikuljetus kisakeskukselle Äkäslompoloon. Muokattu 28.6.2019: Olemme saaneet tiedon, että Pallaksen alueella vesikapasiteetti ei tule riittämään suihkujen ylläpitoon. Kuljetamme kilpailijoiden vaihtovaatekassit maalialueelle. Suihkuun pääsee Äkäslompolon kisakeskuksessa. Pahoittelemme suihkujen puutetta.

37 km

Neljäs BUFF Trail Tour Finland -osakilpailu. Lappi-kokemus tiivistettynä. Lauantaina päivällä kierretään tapahtuman lyhyin, mutta suhteellisesti eniten nousua keräävä matka Yllästunturin ja Kesängin hurmaavissa maisemissa: arktista metsää, tunturipuroja ja -järviä, polkua ja pitkoksia sekä tuntureilta avautuvat maisemat aina kymmenien kilometrien päähän. Jo tämän reitin vuoksi kannattaa ottaa lomasuunta NUTS Ylläs Pallakselle, vaikka ei Buff Trail Tour -kokonaispisteitä keräisi.

Tuplahäsä?

Rohkeimmat puristavat parikin matkaa yhdessä tapahtumassa. Nopeasti palautuvat voivat juosta Hetta–Pallas 55 km perjantai-iltana ja suunnata lauantaina Ylläksen 37 kilometrille. Ja onpahan vauhdikkaimpien ja ahneimpien mahdollista maksimoida ITRA-pisteet* juoksemalla ensin 55 kilometriä Hetasta Pallakselle kuudessa tunnissa ja starttaamalla Pallakselta keskiyöllä suoraan 105 kilometrin matkalle kohti Yllästä. Jäämme mielenkiinnolla jännittämään, löytyykö tällaista sisujuoksijaa mukaan tapahtumaan…

Äkäslompolon tapahtumakeskus

Tapahtumakeskus on Jounin kaupalla Äkäslompolossa, jonne on keskitetty myös kisatoimistopalvelut. Tapahtumakeskukselta on tarjolla myös kuljetuksia Hetan ja Pallaksen startteihin, ja kuljetuksen voi varata vaikka heti tapahtumaan ilmoittautumisen yhteydessä.

Tapahtuman lähtö- ja maalialueella ovat myös osallistumiseen kuuluvat ruokailupalvelut ja peseytymistilat sekä varustesäilytys. Yleisölle löytyy monia hyviä kannustuspaikkoja näppärällä etäisyydellä tapahtumakeskuksesta.

Lisäksi keskuksessa tuttuun tapaan tapahtumatori, jossa mahdollisuus tehdä ostoksia yhteistyökumppaneilta. Palkintojen jako ja iltabileet ovat luvassa lauantaina.

Tarkemmat tiedot mm. huoltopisteiden tarjoiluista ja aikatauluista tapahtuman omilta kotisivuilta nutsyllaspallas.com sitä mukaan, kun tiedot vahvistuvat.

*ITRA = International Trail-Running Association

Liikuntaeduilla mukaan tapahtumaan?

Voit ilmoittautua NUTS Trail Runnin -tapahtumiin myös monia liikuntaetuja hyödyntäen. Löydät ohjeet nuts.fi -sivustolta.